Kulttuurikävely
Inarin paikallistuntija Matti Lehtola johdattelee iltakävelyllä kuulijat Inarin kirkonkylän raittiin ja kylän historiaan. Kulttuurikävely toteutetaan toista kertaa. Inarin kirkonkylään tutustuminen iltakävelyllä on osa Euroopan rakennusperintöpäivää, jonka teemana on tänä vuonna kulttuurin reitit.
| Milloin |
07.09.2011
|
|---|---|
| Yhteyshenkilön nimi | Sari Valkonen |
| Yhteyshenkilön sähköpostiosoite | sari.valkonen@samimuseum.fi |
| Yhteyshenkilön puhelinnumero | 040 7671052 |
| Lisää tapahtuma kalenteriin |
|
|
|
|
Euroopan rakennusperintöpäivän 7.9.2011 teemana on tänä vuonna kulttuurin reitit. Inarin kunnan rakennusperintöpäivä alkaa Ivalosta, josta lähtee opastettu linja-automatka kohti Inarin kirkonkylää. Oppaina bussimatkalla ovat paikallistuntija Matti Lehtola sekä saamelaisalueen koulutuskeskuksen matkailulinjan opiskelijat.
Inarissa kierros jatkuu SAKK:n uudessa Lassin kodassa, jossa kuvin ja sanoin orientoidutaan kirkonkylän rakennusperintöön ja kulttuurien reitteihin. Kodalta siirrytään Inarin entisen ala-asteen tuntumaan, josta kävelyretki jatkuu seurakuntatalolle. Illan päätteeksi on kahvitarjoilu.
Illan aikana tulevat tutuksi niin Kittilän ratsutie, Utsjoen ratsutie ja myös Juutuanjoen, Jokien Joen merkitystä kulttuurin reittinä sivutaan.
Euroopan rakennusperintöpäivän tarkoituksena on edistää rakennuskulttuurin tuntemusta ja arvostusta. Kulttuurin reitit teeman avulla herätetään ja innostetaan ihmisiä katsomaan ympärilleen, lukemaan ympäristöään ja kuuntelemaan mitä oma ympäristö kertoo.
Euroopan rakennusperintöpäivän järjestävät yhdessä Saamelaisalueen koulutuskeskus, Inarin kunta ja Saamelaismuseo Siida. Linja-autokuljetus Ivalosta lähtee 7.9. 2011 klo 16.00 ja Lassin kodassa aloitetaan klo 17.00. Ilmoittautuminen Irma Lehtolalle 2.9.2011 mennessä, puh. 040-7237283.
Tervetuloa! Vapaa pääsy!

