Kaarnikka

Kaarnikka tunnetaan yleisemmin nimellä variksenmarja, jonka se on saanut, koska marjan on aiemmin ajateltu olevan kelpaamaton ihmisen ravinnoksi. Kaarnikka nimitys tulee saamen korppia tarkoittavasta gáránas-sanasta, josta on tullut korpin vanha nimitys kaarne. Se on myös tunnettu saamelaisten keskuudessa pelkästään nimityksellä marja, koska se on ollut yleisimmin käytetty ruokamarja Ylä-Lapissa.

Suomessa esiintyy kaksi kaarnikkalajia, Etelänvariksenmarja (Empertum nigrum) ja Pohjanvariksenmarja (Empetrum hermaphroditum). Molemmat ovat yleisiä koko maassa, mutta Pohjanvariksenmarja on suurempi, ja sitä esiintyy paljakan ja metsävyöhykkeen tunturikankailla sekä kallioilla, soilla ja kangasmetsissä. Etelänvariksenmarja taas viihtyy kuivissa ja karuissa tunturikoivikoissa, tuulenpieksemillä ja kallioilla sekä suomättäillä.

Kaarnikkaa eli variksenmarjaa on aiemmin pidetty roskamarjana, mutta nykyiset tutkimukset osoittavat sen sisältävän enemmän hyödyllisiä hivenaineita kuin esimerkiksi mustikka ja puolukka. Pohjoisessa ihmiset ovat hyödyntäneet variksenmarjaa kautta aikojen. Sitä ei ole pelkästään käytetty ravinnon lisänä, vaan marjoja ja varsia on käytetty esimerkiksi kankaiden ja nahkojen värjäämiseen, siitä on saatu vihreää, keltaista ja ruskeaa väriä.  Varvuista on tehty myös harjoja ja polttoaineenakin niitä on käytetty.

Ihmisten lisäksi myös eläimet ovat tienneet kaarnikan arvon ravinnossa. Se kelpaa kaikenkokoisille metsän eläjille: pikkunisäkkäät kuten kärpät ja suurimmat eläimet kuten karhut pitävät sitä suurena herkkuna. Kaarnikan marjat säilyvät pilaantumatta talven yli, minkä vuoksi ne ovat tärkeimpiä ravinnonlähteitä muun muassa muuttolinnuille. Myös talvehtiville linnuille, kuten kiirunalle kaarnikka on elintärkeä, sillä sen avulla se selviää kylmästä talvesta tunturissa.

Alkuperäiskansat myös muualla maailmassa tietävät kaarnikan terveysvaikutuksista. Siinä on selvästi enemmän hivenaineita kuin mustikassa ja puolukassa, marjat myös säilyvät hyvin. Se on inuiittien tärkein marja, ja Kanadassa sen juurilla lääkitään yskää. Lehtiä taas voidaan sekoittaa rasvaan ja käyttää helpotuksena iho-ongelmiin tai kuumeeseen.

Kaarnikka on kuulunut saamelaiseen ruokavalioon aina, ja sen on ollut muita marjoja yleisempi ja käytetympi. Variksenmarjaa on syöty semmoisenaan, mutta myös muun ruuan lisukkeena. Esimerkiksi Utsjoella kaarnikkaa on syöty suolakalan kanssa. Lapissa on ennen tehty marjoista kappatialmas-nimistä herkkua. Marjat survottiin poronmaitoon tai heraan, survos säilöttiin ja annosten annettiin jäätyä. Kolttien taas tiedetään käyttäneen kaarnikoita jäisinä kala-, pettu- ja poronlihakeitossa, jolloin niiden ympärille hyytyi rasvakerros. Samanlaisia tapoja tunnetaan myös Pohjois-Amerikassa, Siperiassa ja Hokkaidossa.

Nykyäänkin kaarnikka eli variksenmarja on monikäyttöinen lisä kotimaisiin marjoihimme. Siitä voidaan tehdä mehua, siirappia ja soseita. Se soveltuu myös leivonnaisiin ja puuroihin, ja tuotekehittelyn myötä kaarnikasta on alettu tehdä viiniä.

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG