Kalapottu

Kalapottu on muistoja herättävä perinteinen kalaherkku, jota valmistetaan vieläkin arkiruokana niin kotikeittiöissä kuin metsäolosuhteissa. Pilkkireissun päätteeksi on tapana valmistaa kotona ahvenista ja harreista kalapottu. ”Nuotanvedon jälkeen ruukattiin rannalla keittää tuoreista kaloista kalapottu. Kun ruoka oli valmis, kalat ja perunat kaadettiin rantakiville, josta ne syötiin porukalla hyvällä ruokahalulla”, kertoo inarinsaamelainen nainen lapsuutensa ruokakulttuurista. Mikäs sen inarilaisempi iltapala!

Kalapottu on helppo, terveellinen ja nopea ruoka kalaruoan ystävälle. Tässä kalapotun valmistusohje kalastajille.

Ota kalareissulle mukaan nuotiota kestävä kattila, perunoita pussi ja karkeaa merisuolaa. Kalat  eli  ahven, harri, siika  tai taimen saadaan järvestä tai joelta.  Myös muut kalat käyvät kalapottuun. Kaloja laitetaan kalapottuun kalasaaliin mukaan, perunoiden määrä riippuu syöjien määrästä.

Kattilaan laitetaan pestyt perunat, kalat, päälle kylmää vettä ja karkeaa suolaa. Kalat laitetaan koosta riippuen  kattilaan kokonaisina tai  isoina paloina. Vettä saa olla vain sen verran, että kalat peittyvät. Maista keittovaiheessa, että suolaa on riittävästi, keittoliemen tulee maistua kunnolla suolalta. Kun potut ovat kypsiä, ruoka on valmis. Kattilasta kaadetaan vesi pois. Kalat ja perunat jaetaan lautasille ja ruoka syödään käsin. Kyytipojaksi tulee lisätä kunnon nokare voita, moderneimmat tekevät sipulivoin lisukkeeksi. Tässä perinteisessä ruokalajissa kala maistuu kalalta ja perunoihin tulee oma mukava makunsa myös. Muista syödä myös herkulliset taimenen poskilihat!

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG