Pääsivu / Lapsille ja opiskelijoille / Vuodenajan teema / Arkisto / Rautu - tunturijärvien haluttu herkku

Rautu - tunturijärvien haluttu herkku

Tunturikaloista kauneimman pyyntikausi lähenee. Hehkuvan punakylkinen rautu on haluttu saalis tuntureiden pilkkijärvillä. Sitä myös moni tänne Lappiin saapuu pyytämään.

Rautukantojen hyväksi on tehty töitä paljon. Pohjoisen kylien lähivesien rautukantoja on ylläpidetty siirtoistutuksin. Rautuja on perimätiedon mukaan siirretty järvestä toiseen jo ennen suunnitelmallisesti toteutettuja siirtoistutuksia.

Kyliä lähimmät hyvinä rautujärvinä tunnetut järvet alkoivat ennen istutusten tekoa 1980-luvulla olla suhteellisen tyhjiä ja rautu harvinainen saalis. Sen jälkeen istutuksia toteutettiin lupatulorahoituksella. Näin kalastajatkin osallistuivat rautukantojen hoitoon! Käytännön toteutuksesta vastasivat Metsähallitus yhteistyössä paikallisyhteisöjen kanssa.

Inarin Tuulispäällä sijaitseva Tuulijärvi on tyypillinen tunturijärvi, jossa rautukanta on ollut pitkään ylitiheä. Tämä näkyi pienten rautujen runsautena saaliissa. Kantaa harvennettiin esimerkiksi pilkkimällä ja nuottaamalla. Kaikki saatu saalis vietiin järviin missä rautu oli harvinaistunut. Näillä toimilla Tuulijärven rautujen kokoa on saatu kasvatettua ja toisaalta rautukanta vahvistumaan muissa järvissä.

Nyt maaliskuun alussa rautu vielä virittelee värejään kunnon loistoon. Saalista tulee jo, mutta kauneimmillaan rautu hohtaa huhti-toukokuun aurinkoisilla pilkkikeleillä. Tunturijärvien kuninkaallista kalaa kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan!

Kuva Jyrki Satta/Metsähallitus

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG