Saamelainen joulu

Keskitalvenjuhla joulu on katkaissut pitkän ja pimeän kaamosajan saamelaisalueella. Perinteisesti joulu on ollut vuoden suurin pyhä ja siihen on valmistauduttu huolellisesti. Entisaikaan jouluaattoa varten koti ja pihapiiri eli siljo siivottiin erityisen hyvin. Myös puita piti pilkkoa ja vettä kantaa koko joulunajan tarpeiksi, sillä joulun pyhinä ei saanut tehdä töitä. Jouluna myös herkuteltiin ja niinpä jouluksi varattiin parhaat kalat ja poronlihat sekä -maito, josta valmistettiin juustoa.

Entisaikaan saamelaiset viettivät joulua talvikylissä, joihin koko siidan väki kokoontui talviajaksi. Talvikyläaika oli sosiaalisen kanssakäymisen aikaa, jolloin tavattiin sukulaisia ja tuttavia. Joulun aikaan talvikylissä hoidettiin veronkanto ja istuttiin käräjillä. Myös kirkolliset toimitukset, kuten häät ja lasten kastamiset sekä uskonnonopetus tapahtui talvikylissä. Talvikylät olivat myös merkittäviä markkinapaikkoja, joissa ostettiin ja vaihdettiin elintarvikkeita sekä muuta tavaraa pitkän ajan tarpeiksi.  Seuraavat markkinat olivat usein vasta keväällä Marian ilmestymispäivän tai Pääsiäisen aikoihin.

Toisen maailmansodan ja saamelaisten Keski-Suomessa viettämän evakkoajan myötä saamelainen joulu koki suuren muutoksen. Evakkoaikana saadut vaikutteet muuttivat saamelaisia joulunajan perinteitä lähemmäs suomalaista jouluperinnettä. Tämän myötä saamelaisiinkin koteihin saapuivat joulukuuset, jotka pohjoisessa tosin olivat mäntyjä, joululahjat ja joulupukki. Joulukirkossa käynti ja sukulaisten sekä tuttavien tapaaminen ovat säilyneet tärkeinä jouluperinteinä tähän päivään saakka.

Saamelaisen jouluperinteen tunnetuin satuhahmo on staalo, joka ajaa jouluaattoiltana eläinraidossa ympäri Saamenmaata. Staaloa varten pihapiirien tuli olla putipuhtaita, jotta staalon raito ei sorru risuihin, ja talossa vettä varattuna janoiselle matkamiehelle.

Staalolla oli tapana vedättää heiniä jouluksi. Juhtina hän käytti metsän otuksia. Kaikkein pienin oli raidossa etummaisena ja perässä seurasi aina edellistä isompi otus. Päästäinen oli ajokkaana, sitä seurasi hiiri, sitten tulivat kärppä, orava, näätä, naali, kettu, ahma, susi ja ilves. Viimeisenä kulki karhu heinäkelkkaa vetäen. Ajaessaan staalo joikasi raitoaan, jotta se seuraisi paremmin. Eräänä jouluna oli pikkuinen Uula Sammeli -poika unohtanut lakaista hakkuupölkyn ja kodan oven välyksen. Kun staalo yöllä ajoi sitä, hänen raitonsa sotkeutui risuihin. Nousi kauhea huuto ja hälinä. Eläimet vikisivät ja staalo mekasti kovalla äänellä. Uula-Sammelinkin täytyi nousta kesken makeinta untaan ja ruveta kiireesti päästelemään staalon raitoa ennen kuin eläimet ehtisivät kaataa koko kodan. Onneksi kodassa oli raikasta vettä, jolla staalo saattoi sammuttaa janonsa. Muuten se olisi hyökännyt ihmisten kimppuun ja alkanut imeä heidän vertaan, kuten sillä usein on tapana tehdä.(Annukka ja Samuli Aikio 1978: Lentonoidan poika. Saamelaisia satuja. s. 83–84)

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG