Suloisen suven salaisuus

Heinäkuussa Lapin kesä on parhaimmillaan. Alkukesän ujo vihreys on muuttunut reheväksi väriloistoksi, lämmin sää hellii ja aurinko paistaa yötä päivää. Ihmiset ovat uppoutuneet raukeaan lomanviettoon. Yhtäkkiä uinuvissa kylissä jokin kuitenkin muuttuu. Alkaa tapahtua kummia. Naapurin autoa ei ole näkynyt pihassa moneen iltaan, kaupan kassajonossa käy kiihkeä supatus, joka katkeaa vieraan uteliaaseen vilkaisuun. Ihmiset ovat touhukkaita ja kaikilla tuntuu olevan kovin kiire, mutta minne? Tunnelma on odottava, jotenkin salaperäinen. Mistä oikein on kysymys?

Vastauksen löytääkseen on lähdettävä hieman kauemmaksi: puuttomille nevoille, syrjäisille rämeille ja metsäautoteiden varsille. Sieltä se naapurinkin auto löytyy, tietopaikan läheltä, pienen kärrypolun reunaan mahdollisimman huomaamattomasti parkkeerattuna. Salaisuudet alkavat selvitä ja paljastuu, että kaiken tuon salamyhkäisyyden takana on Lapin keltainen kulta ja marjojen kiistaton kuningatar, hilla.

Hilla ei ole vain marja muiden joukossa, monelle se on suuri intohimon kohde. Kesäkuussa jännitetään hillan kukinnan onnistumista. Raavaat miehetkin toivovat koko sydämestään, ettei halla tappaisi hillankukkia ja etteivät sateet ja tuulet riipisi hentoja terälehtiä mennessään. Heinäkuun alkupuolelta lähtien käydään malttamattomana tarkkailemassa raakileiden määrää ja kehitystä, jotta voitaisiin arvailla millainen hillavuodesta on tulossa. Keskikesällä ihmisten mielet täyttääkin hillakauden odotus ja puheenaiheet tuttujen tavatessa ovat hyvin yksitoikkoiset.

Niin, hillasta kyllä puhutaan, mutta ei suinkaan kenelle tahansa, eikä mitä tahansa. Monilla perheistä on omat, tarkkaan varjellut ja salaiset hillapaikkansa. Joskus jopa omat lapset on viety jängälle silmät sidottuina, jottei paikka vain paljastuisi varomattomien silkohapsien lörpöttelyn seurauksena. Suurena luottamuksen osoituksena ja sukuun hyväksymisen merkkinä saattaa anoppi paljastaa hillapaikan tuoreelle miniälleen, mutta ei unohda vannottaa suvun uutta jäsentä pitämään asiaa tiukasti omana tietonaan. Hillareissulta palatessa tuttavalle kerrotaan valitellen, että marjamättäät olivat kovin tyhjiä - mutta kuinka ollakaan - kesän mentyä selviää, että pakastimessa on hilloja sata kiloa!

Kun hilla heinäkuun lopulla vihdoin kypsyy, suuntaavat ihmiset suurin toivein ja odotuksin jängälle. Kunpa marjoja löytyisi, kunpa vain kukaan ei olisi ehtinyt ensiksi… Joskus toiveet ja hillasangot täyttyvät, mutta toisinaan innokkainkin marjastaja joutuu pettymään, kun marjoja ei vain löydy, ei sitten mistään. Ajoittaisista pettymyksistä huolimatta hillaan lähdetään kesä toisensa jälkeen, eikä mikään mahti saisi todellista hillaintoilijaa pysymään suolta poissa. Pienistä myöhäiskesän hetkistä hillajängällä ovat syntyneet monet pohjoisen ihmisen kauneimmista kesämuistoista: suopursun huumaava tuoksu, hyttysen ininä korvan juuressa ja usvan takaa nouseva aamuaurinko. Ehkä parhaimpana kaikista ne eväshetket nuotion äärellä, nokipannukahveja juoden, kesästä nauttien.

Tehdyt toimenpiteet

VIERAILIJAINFO

SIIDA
INARINTIE 46, 99870 INARI

Saamelaismuseo
Puh. 0400 898 212

Luontokeskus, Metsähallitus
Puh. 0206 39 7740

 

Sajos

ISM-logo1

ILM.jpg

museokortti200

mpinari.JPG